Kappale

8.1 H5P-tehtävät

Kappaleiden edistyminen

H5P-tehtävät ovat interaktiivisia HTML5-rikasteita, jotka mahdollistavat esimerkiksi interaktiivisten videoiden ja monivalintatehtävien tekemisen ja lisäämisen kurssiisi. H5P-tehtävät ovat tarkoitettu kurssin suorittajan motivointiin suorituksen aikana sekä vuorovaikutuksellisuuden lisäämiseen. Työkaluilla tuotettujen tehtävien vastaus- ja käyttötiedot tallentuvat järjestelmän oppimistietokantaan (LRS), mutta eivät varsinaiseen kurssin arviointityökaluun. Tehtävätyyppejä on tällä hetkellä yli 50 kappaletta.

H5P-tehtävätyypit

Näin luot H5P-tehtäviä

Siirry ohjausnäkymään ja mene vasemmasta sivupalkista kohtaan “H5P-sisältö”. Paina sivun yläreunasta “Lisää uusi” -painiketta. Valitse seuraavaksi pudotusvalikosta haluamasi tehtävämuoto.

Nimeä tehtäväsi. Tämä otsikko ei tule näkymään itse tehtävässä, nimi näkyy ainoastaan ohjausnäkymässä, jo tehtyjen H5P-tehtävien listauksessa. Muista nimetä tehtävä siten, että se on helppo löytää myöhemminkin. Nimeämiseen suositellaan käytettäväksi kurssin nimeä, lukua/kappaletta ja kuvausta tehtävästä mallilla: Esimerkkikurssi, luku 3 rikastetehtävä. Mikäli rikaste on kappaleessa, voi luvun ja kappaleen erottaa pisteellä: Esimerkkikurssi, luku 3.1 rikastetehtävä.

Interaktiivinen video

Tässä kohdassa käymme läpi ”Interaktiivinen video” -tehtävätyypin luomisen. Etsi edellä mainittu tehtävätyyppi pudotusvalikosta. Klikkaa plus-symbolia “Lisää video” otsikon alapuolelta ja linkitä videosi YouTubesta tai Vimeosta tai tuo haluamasi video mediakirjastoosi, kopioi sen linkki ja liitä se annettuun kenttään. Paina lopuksi ”Lisää”-painiketta. Kun videosi on latautunut, tarkastele vielä alapuolella olevia “Aloitusnäkymän valinnat”, “Tekstiraidat”, “Yleisasetukset” sekä “Omat tekstit ja käännökset” -kohtia. Saat asetukset auki klikkaamalla otsikkoja.

Lisää toiminto tai tehtävä
Kun olet ladannut videosi sekä lisännyt tarvittavat asetukset, siirry “Lisää toiminto tai tehtävä” -välilehteen. Videosi yläpuolella näet nyt kuvakkein esitettyjä tehtäviä, jotka on mahdollista lisätä. Interaktiiviseen videoon saa liitettyä seuraavat toiminnot vasemmalta oikealle järjestyksessä:

Label, Text, Table, Link, Image, Statements, Single Choice Set, Multiple Choice, True/False Question, Fill in the Blanks, Drag and Drop, Mark the Words, Drag Text, Crossroads, Navigation Hotspot.

Tutustu tehtäviin ja seuraa suomenkielisiä ohjeita toimintoja lisätessäsi. ”Yhteenvetotehtävä”-välilehdessä voit tehdä viimeisetkin elementit tehtävääsi. Voit lisätä tehtävällesi kuvauksen ja kirjoittaa opiskelijan palautteeseen halutun tekstin. Seuraa ohjeita etenemisessä.

H5P-tehtävien liittäminen kurssiin

Kun olet valmis, klikkaa oikeasta reunasta “Luo”-painiketta. Voit sen jälkeen liittää tehtäväsi kurssiin kahdella eri tapaa:

  • Kopioimalla oikealla näkyvän H5P-koodin, jonka käyt liittämässä haluamaasi kohtaan lukua tai kappaletta.
  • Menemällä toivottuun lukuun tai kappaleeseen ja klikkaamalla editorin yläpuolella olevaa “Lisää H5P” -painiketta.

Liu’uta alla olevaa kuvaa nähdäksesi kaksi erilaista tapaa lisätä H5P-tehtävä kurssiisi.