Luku

10. Valmiin kurssin tarkastus

Mahtavaa, kurssisi alkaa olla valmis! Tarkistathan vielä huolella läpi tekemäsi kurssin, ennen kuin julkaiset sen. Pidäthän huolta, että kaikki asetukset ovat niin kuin pitääkin, sillä käyttäjien opiskelun on syytä sujua jouhevasti. Lue myös sisältösi läpi mahdollisilta kirjoitusvirheiltä ja luetuta kurssi lävitse jollakin toisella henkilöllä. Suositeltavaa myös on, että tutustut itsenäisesti juuri opittuihin asioihin, jotta ne jäävät varmasti mieleen.

Kun olet todennut kurssin valmiiksi, julkaise se. Seuraavaksi pilotoi kurssi sen kohderyhmällä, vertaisasiantuntijoilla sekä käyttäjillä, joille aihe ei ole ennestään tuttu. Korjaa epäkohdat testaajilta saamasi palautteiden mukaisesti. Kun julkaiset kurssin laajempaan levitykseen, varmista että viimeisessä luvussa on palautelomake, jotta loppukäyttäjät voivat kertoa mielipiteensä kurssista. Nyt voit onnitella itseäsi, sillä kurssisi on valmis!