Kappale

6.2 Kuvien ja videoiden tekniset tiedot

Kappaleiden edistyminen

Kun lataat ottamiasi kuvia oppimisympäristöön, varmista että valokuvasi ovat joko tiedostomuotoa JPG tai PNG. Kuvan kokoa on myös syytä tarkkailla ennen sen käyttämistä – mikäli raa’an kuvan koko on useissa tuhansissa pikseleissä, sitä on hyvä pienentää. Suositeltavaa on käyttää vaakasuuntaisia kuvituskuvia noin 1400 pikseliä leveänä (ellei kuvaa ole päätetty käytettäväksi selkeästi pienemmässä koossa), jotta niitä voi asetella eri tavoin oppimateriaaliin. Jos kuva on enemmänkin pystysuuntainen, kuvan voisi silloin ajatella olevan esimerkiksi 600-800 pikseliä leveä. Kuvakokoon ei ole täsmällisiä yleisohjetta olemassa, sillä koko riippuu ihan kuvan käyttötarkoituksesta sekä sen muodosta.

Videoita ladatessasi pidä huoli, että käyttämäsi tiedostomuoto on MP4. Tämä siksi, että kaikki tiedostomuodot (esimerkiksi MOV) eivät joko toimi tai tekevät tiedostosi koosta liian suuren. Suositeltavaa on käyttää 16:9 kuvasuhteen videokuvaa ja että se olisi laadultaan vähintään 720p (1280 × 720 pikseliä).

Mediatiedostojen nimeäminen

Mediatiedostot on syytä nimetä yhdenmukaisesti, etenkin mikäli kursseja tai sisällöntuottajia tulee olemaan useampia. Tämä selkeyttää kurssien luomista ja ylläpitoa.

Esimerkki nimeämisestä:
kurssinnimi_5_1_mediatiedostonkuvaus.jpg

Edellä esitellyssä esimerkissä idea on, että tiedostonimessä on ensimmäisenä kurssin nimi, sen jälkeen LUVUN (esimerkissä 5) tai KAPPALEEN (esimerkissä 5_1 eli 5-luvun ensimmäinen alakappale) numero ja lopuksi kuvaus mediatiedostosta. Käytännössä tämä voisi olla opassisallontuottajalle_7_2_nimeaminen.jpg. Jos mahdollista, niin tiedostonimen pitäisi olla mahdollisimman lyhkäinen, eli järkeviä, kaikille selkeitä lyhenteitä voi käyttää. Mediatiedostojen kuvauksen ei myöskään tulisi olla liian pitkä.

Huomioita nimeämiskäytäntöihin

  • ei erikoismerkkejä (!,.? jne.)
  • ei kirjaimia ä, ö tai å
  • ei välilyöntejä, suositellaan korvattavaksi alaviivalla ( _ )

Yllä luetellut huomiot ovat yleisiä tiedostojen nimeämisen käytäntöjä. Ääkköset, välilyönnit ja erikoismerkit jätetään välistä siksi, että verkkoympäristö ei välttämättä ymmärrä niitä ja ne saattavat tallentaessa tai muussa vastaanvanlaisessa käytössä muuntautua erilaisiksi epäselviksi merkkijonoiksi. Tämä saattaa hämmentää käyttäjää, joten on suositeltavaa nimetä tiedostot verkkoystävälliseen muotoon.